Tekoja koulutuksen laadun parantamiseksi

Tämä työpäivä näytti jo aamulla loistavalta! Kalenterissa oli aamulla vain yksi tiimipalaveri ja loppupäivän ehdin keskittyä koulutuksen laatuun. Minun työssäni se on mm. oppimistehtävien arviointia ja niistä palautteen kirjoittamista opiskelijoille. Arvioinnit ovat kylläkin myöhässä jo pari viikkoa. Siitä voin syyttää vaaleja, mutta vain siksi, että normaalisti olisin tehnyt arvioinnit illalla. Nyt illat ovat menneet kampanjoinnissa.

Palaute on oppimisen kannalta ensi arvoisen tärkeää. Sen pitäisi olla riittävän täsmällistä ja oikea-aikaista. Kasvavat ryhmäkoot tuovat valtavan haasteen sille, että ehtisi kirjoittaa, tai antaa edes suullista, palautetta
oppimistehtävistä ja vielä ajoissa. Korkeakouluissa moni opettaja ratkaisee tämän ongelman arvioimalla osaamista ryhmätöissä. Sekin on monissa tilanteissa perusteltu pedagoginen valinta, mutta vielä nykyään harva yritys tai organisaatio palkkaa kouluista töihin kokonaisia tiimejä. Osaamisen kehittymistä pitäisi tukea myös yksilötasolla.

Koulutuksen resurssointiin täytyy tulla muutos. Lisäeurot pitäisi sijoittaa opettajien aikaan. Opettajilla ja ohjaajilla täytyy olla aikaa kohdata lapsia ja nuoria. Olla kiinnostunut. Kysyä, mitä kuuluu. Ehdottaa erilaisia opiskelutapoja ja innostaa uuden oppimiseen. Tarvitsemme tavoitteellista esimiestyön kehittämistä ja panostusta työhyvinvointiin.

Koulutuksen kehittäminen on maamme tulevaisuuden kannalta ensisijaisen tärkeää. Ainaisten rakenteellisten muutosten sijaan tarvitsemme muutosta opettajien ajankäyttöön, ja ajankäytön tehostamisen (= opetusajan vähentäminen ja ryhmäkokojen kasvattaminen) sijaan opetuksen laadun parntamista. Jos opettajalla on riittävästi aikaa opiskelijoihin keskittymiseen, myös koulutuksen laatu paranee.

Koululaisemme ja opiskelijamme tarvitsevat riittävät avut, rauhan ja työkalut.

Jätä kommentti