Peruskoulujen riittämättömät resurssit

Peruskoulujemme suurena huolena ovat kasvavat ryhmäkoot ja riittämättömät työaikaresurssit. Eroja löytyy koulusta ja asuinpaikasta riippuen. Oman haasteensa tähän yhtälöön on tuonut erityisen tuen tarpeessa olevien lasten inkluusio perusopetukseen. Tulevaisuudessa meidän on pystyttämä tarjoamaan lisää resursseja siten, että kaikki lapset saavat laadukkaan koulutuksen.

Opettajien täydennyskoulutuksesta täytyy myös pitää huolta. Työssä jaksamista tukee se, että henkilöstöllä on riittävä osaaminen työvälineiden käyttöön. Eikä kaiken minusta tarvi olla digitaalista. Peinteinen kirja ei ole kirosana.

Aikaa tulee olla myös uuden kehittämiselle ja suunnittelulle. Oma kokemukseni on, että kiireessä sitä tekee niin kuin aina ennenkin on tehnyt. Eikä siinäkään välttämättä mitään pahaa aina ole. Tärkeää on, että jaksaa kuunnella, opettaa ja ohjata. Sitä varten tarvimme myös aikaa irrottautua työstä – ladata akkuja ja levätä.

Omat ongelmansa luovat lastemme aktiivinen puhelimien käyttö.

Jätä kommentti